2 0 1 5 - 2 0 1 9  A L L  R I G H T S  R E S E R V E D

TMI SENJA RAPILA

Y-TUNNUS: 2712954-1

ESPOO, FINLAND

senja@senjarapila.com

  • Senja

Kuka, mitä... minä?

Myönnän sen rehellisesti, että olen aina ollut huono kertomaan itsestäni, oli kyse peruskoululaisen esittelystä tai 25-vuotiaan työhaastattelusta, joten aloitan kuvailemalla teille mielenmaisemaa.

Ilta oli hiljainen, lähes äänetön. Nainen katsoi haikeana kaukaisuuteen ja kuunteli keskittyneesti veden rauhallista kulkua. Voisi jopa ajatella, että kukaan ei ole vielä koskaan käynyt täällä, hän pohdiskeli mielessään, tutkien samalla katseellaan kaukaisuudessa uivaa kuikkaa. Linnun yksinäinen huuto kajahti järvellä ja jäi kaikumaan jatkuvasti hiljenevällä toistolla laaksoon.

– Kun vain voisimme jäädä tänne, nainen huokaisi hiljaa, siirtäen punaisen hiussuortuvan kasvoiltaan.

Hänen vieressään makaava koira tuhahti hyväksymisen merkiksi, nousi ja siirtyi järven rantaan, tiputtaen samalla puoliksi kuoritun kävyn suustaan veteen. Koira jäi tuijottamaan vedessä hiljalleen poispäin kelluvaa käpyä tiukasti kuin käskien sitä palaamaan takaisin rantaan. Käpy ei kuitenkaan palannut, vaan jatkoi äänetöntä vaellustaan kohti tuntematonta.

Pimeä oli laskeutumassa, eikä tähän aikaan syksystä pelkkä villapaita tuntunut riittävän lämmittäjäksi auringon painuessa horrokseen. Sen huomasi viimeiseistään kananlihalle nousseesta ihosta tai antennin lailla sojottavista ihokarvoista.

Hiljalleen auringon viimeisetkin säteet painuivat tiheän kuusimetsän taakse vastarannalla. Vaikka nainen oli seurannut auringonlaskua jo muutamana iltana aiemmin samasta paikasta, silti se yllätti hänet jälleen. Vain hetkessä pimeys oli jälleen syönyt päivän lämmittäjän.

Nainen nousi sijoiltaan ja katsoi vielä hetken veden äänetöntä olemusta. Luonnon hiljaisuus oli rauhoittavaa, tervetullutta vaihtelua muuten niin hektiseen arkeen. Pian olisi taas aika palata todellisuuteen, siihen hektiseen arkeen, joka antaa harvoin tilaa hiljaisuudelle taikka luoville ajatuksille. Hän laittoi silmänsä kiinni ja veti keuhkot täyteen raikasta ilmaa nauttien hetkestä. Lempeän ja koukuttavan hiljaisuuden ympäröimänä nainen avasi silmänsä, luoden vielä viimeisen katseen ulapalle ennen kuin palasi jälleen takkatulen ääreen vanhaan mökkiin.


En yleensä hakeudu kameran eteen itse, mutta tällä kertaa oli pakko. Kuvan otti ystäväni ja kollegani Emmi Moilanen.

Toivon, että kirjoitus vei sinut oman mielenmaisemasi mökkitunnelmiin järven tai meren rannalle. Tekstin tarkoitus oli luoda sinulle mielikuva paikasta, joka on sinulle tärkeä pysähdyspaikka kiireen keskellä. Se, miksi tämän teille kerron, kertoo paljon minusta ihmisenä.


Oma rentoutumisparatiisini, zen-luolani, on pieni puinen mökki Etelä-Suomessa Salon tienoilla. Siitä on tullut minulle vuosien aikana tärkein paikka kotini jälkeen. Olen pohdiskeleva, hiljaisuutta rakastava ja nykyään enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Vaikka olen työskennellyt viihdealalla jo vuodesta 2015 lähtien, huomaan vuosi vuodelta kaipaavani enemmän mökkiviikonloppuja järven rannalla kuikan kutsuhuutoa kuunnellen.


Tänä vuonna täytän jo 25 vuotta ja usein mietinkin, että mihin nämä vuodet ovat karanneet.


Opiskelin vuosina 2010-2013 datanomiksi Kirkkonummella, jonka jälkeen pääsin suoraan töihin VR Group Oy:lle junamyyjäksi eli lipunmyyjäksi juniin. Puolentoista vuoden jälkeen uudet tuulet kutsuivat, kun ajauduin Laajasalon Opistoon opiskelemaan toimittaja-tiedottaja -linjalle lehtijuttujen tekemistä.


Silloin palo henkilökuvaukseen heräsi.


Sonja lokakuussa vuonna 2014.

Kun kuvasimme itse omat kuvamme artikkeleihin, aloin päivä päivältä innostua siitä enemmän. Vaikka olin jo aiemmin kuvaillut paljon koiriani, en ollut vielä tähän mennessä löytänyt henkilökuvauksen iloja. Ei mennyt koulun aloituksesta aikaakaan, kun houkuttelin jo ystäväni Sonjan kameran eteen kerrostalomme takametsään. Meikit naamaan, hassu hattu ja jakkutakki mukaan.


Oikein jees.


Sen jälkeen Sonja olikin aina ensimmäinen jonka pyysin kuvattavaksi, jos halusin päästä toteuttamaan ideoitani.


Seuraava askel oli pääsy Voice.fi -sivustolle ja Bauer Media Oy:lle harjoitteluun vuonna 2015. Olin kertonut haastattelussa harrastavani valokuvausta ja olevani innokas oppimaan lisää. Onnekseni silloinen esimieheni Mikko oli myös työnsä puolesta innokas valokuvaaja ja neuvoja sai aina, jos niitä vain kysyi.


Vaikka olin miljöökuvia ottanut luonnonvalossa paljonkin edeltävän vuoden aikana, en ollut koskaan koskenutkaan studiovaloihin. Ei mennyt yksi tai kaksikaan kertaa, kun jouduin käydä kysymässä neuvoja studiovalojen käyttöön, enkä vieläkään tajunnut. Onneksi näin kolmen vuoden opettelun jälkeen voin ylpeänä sanoa, että nyt onnaa!

Bauer Medialla olen etuoikeutetusti päässyt viimeisen kolmen vuoden aikana kuvaamaan paljon upeita, mukavia, hauskoja julkisuuden henkilöitä, artisteja ja näyttelijöitä. Työskentely siellä on opettanut minulle tiukkoja aikatauluja, niissä pysymistä ja nopeita tilanteita - ja niistä selviämistä. Ei edes sormet ja varpaat riitä laskemaan niitä kertoja, kun vieraalla on ollut kiire ja kuvausaikaa on 30 sekuntia tai vähemmän.



Räps,

Benjamin vuonna 2017.

räps,


Robin vuonna 2016.

ja valmis.



Yksityisasiakkaiden kuvaaminen ajan saatossa onkin sen puolesta ihanan tasapainottavaa ja rentouttavaa, sillä kuvaustilanteeseen voi keskittyä täysin eri tavalla kuin mitä muutaman minuutin aikataululla. Yksityisasiakkaiden kanssa pääsee toteuttamaan mahdollisia visioita ja kokeilemaan uusia asioita.


Eli kliseisesti sanottuna muutamat vuodet ja intohimoinen tekeminen ovat opettaneet minulle sen, mitä tänä päivänä osaan ja tiedän valokuvauksesta. Jonain päivänä tiedän vielä enemmän, mutta kolmen vuoden yrittäjyyden jälkeen olen ylpeästi tässä tilanteessa.


Ja koska nyt mietitte sitä, miksi jouduitte lukea jotain hömpötystä mökkirannasta ja hiljaisuudesta, yhteenvetona haluan sanoa tämän teille: vaikka valokuvaajan työ on usein kaikkea muuta kuin rentoutumista mökkirannassa, mitä rakastan yli kaiken, samalla tavalla rakastan myös valokuvausta ja eritoten muotokuvausta. Seuraavaan kertaan,




129 katselukertaa