• Senja

Verona – Rakkauden kaupunki

Loma, loma, loma. Sitä oli odotettu. Kun lähtöaamu vihdoin koitti, alkoivat vastoinkäymiset.


Ensimmäinen lento oli puoli tuntia myöhässä, kun lentokoneeseen oli päästetty koira ilman eläinlääkärin tarkastusta. Vaihto tapahtui Münchenissa, jossa lento oli myöskin myöhässä tunnin. Ensimmäisen puolen tunnin odotuksen jälkeen saapui sähköposti, jossa kerrottiin, että lento oli peruttu kokonaan. Minut ja monet muut siirrettiin 11:35 lähtevälle lennolle Milanoon. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan minun olisi pitänyt tähän aikaan olla jo Milanossa ja menossa kohti Veronaa. Jäin aikataulusta myöhään yli neljä tuntia ja se tuntui pimeässä ja sumuisessa illassa turhauttavalta.




Kun saavuin torstai-iltana Veronaan, pimeä ja kolkko sää oli laskeutunut kaupunkiin, joka tunnetaan myös rakkauden kaupunkina. Verona on Romeon ja Julian koti, mikä on tehnyt idyllisestä italialaiskaupungista uskomattoman suositun turistikohteen. Ihmisryntäys Casa di Giuliettalla oli kyllä hämmentävä, koska lomasesonki Italiassa on päättynyt aikoja sitten. Nyt paikalla olivat vain ne, jotka eivät lomaltaan aurinkoa kaipaa. Ja minä, joka haaveilen vain mummon villasukista.


Ensimmäisenä iltana käperryin vain tyytyväisenä sängyn pohjalle ja jätin seikkailut suosiolla seuraavalle päivälle. Kukapa haluaisikaan seikkailla romanttisessa Veronassa yksin iltahämärällä? En ainakaan minä 12 tunnin matkustuksen jälkeen.


Seuraavana aamuna heräsin varhain, venyttelin ja hymyilin. Olin todella uskaltanut lähteä yksin tuntemattomalle matkalle, etsimään itseäni tai muita. Imemään kulttuuria ja italialaista vieraanvaraisuutta itseeni, jotka Suomen kaltaisessa maassa ja kulttuurissa tuntuvat kuihtuvan aina talvea kohden.




Aloitin päättömän seikkailuni omenaleivoksella ja kreikkalaisella, vihreällä teellä. Onnistuin jotenkin eksymään tämän terveellisen aamupalan jälkeen aamuhartauteen Santa Marian katedraaliin. Jännä, että ulkomailla jopa kuuntelee mielellään kirkkoherran puheita, kun Suomessa kirkosta haluaa mahdollisimman nopeasti vain ulos.


Vierailin tämän päivän aikana muun muassa Teatro Romanossa, eli vanhan teatterin raunioilla, Romeon tiluksilla, Julian parvekkeella, Arenalla (ensimmäisellä vuosisadalla rakennettu roomalaisajan amfiteatteri) ja monessa muussa paikassa. Toisen päivän seikkailut päättyivät paikalliseen ravintolaan, jossa todella ylitin itseni. Päätin, että maistan jokaisessa kaupungissa jotain sen erikoisuutta. Veronassa ruokakulttuuriin kuuluu hevosen liha, jota käytetään useissa eri perinneruuissa.


Maistoin tänään siis ensimmäistä kertaa elämässäni – ainakin muistaakseni – hevosta. Valitsin ravintolassa annoksen, missä oli raakaa hevosenlihaa mausteisen salaatin kera. Salaatissa oli muun muassa kaprista, jota olen niin vihannut Suomessa. Nyt se kuitenkin maistui yllättävän hyvältä. Kapris toi annokseen ryhtiä ja se oli yllättävän maukas. Toisaalta mielipiteeseeni varmasti vaikutti se, että lautasella kapriksen lisäksi oli raakaa, jauhelihamaista mössöä, joka tuntui suussa tahmealta. Ylipäätänsä raa’an ruuan syöminen tuntui ensin ruokalistaa selatessa ylitsepääsemättömältä, ennen kuin uskalsin tilata annoksen ja maistaa sitä.  Se, mitä en suostunut loppuun syömään, oli halvalta, kirkkaalta viinalta maistuva leipä. Jopa tahmea lihamössö osoittautui paikallisen, täyteläisen punaviinin kanssa yhteensopivaksi vaihtoehdoksi, mutta sitä leipää ei kyllä Erkkikään syö.

0 katselukertaa

2 0 1 5 - 2 0 1 9  A L L  R I G H T S  R E S E R V E D

TMI SENJA RAPILA

Y-TUNNUS: 2712954-1

ESPOO, FINLAND

senja@senjarapila.com